UPK: lle harrastekoordinaattori

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatu hanketuki mahdollisti seuraa palkkaamaan kautta aikojen ensimmäisen kokoaikaisen työntekijän!

Linda Jefimoff aloitti harrastekoordinaattorina elokuun alusta ja hänen tavoitteenaan on mm. lisätä ja kehittää lasten harrasteliikuntaa Uudenkaupungin seudulla!

Hankkeen myötä seura tulee perustamaan useampia uusia matalankynnyksen lasten/ nuorten PELAA ENEMMÄN- PELI OPETTAA ryhmiä.

Osallistujamäärästä riippuen on ryhmien ajatuksena pelata pienpelejä erikokoisilla/- muotoisilla kentillä, joissa myös maalien koko, muoto ja määrä voi vaihdella kerroittain lasten ja nuorten omat ideat huomioon ottaen.

Kesäaikaan pelaamme seuran keinonurmikentällä, kaupungin nurmikentillä tai erikseen sovitusti esim. puistossa tai muussa vastaavassa paikassa.

Talvikaudella pelaamme pääasiassa koulujen liikuntasaleissa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös ulkona pelaamalla ”hankipalloa” olosuhteiden näin salliessa.

Lisäksi perustetaan lapsi + aikuinen ryhmä/ ryhmiä, joissa on tavoitteena tutustua jalkapalloon erilaisten leikkien ja tehtävien avulla.

Nämä ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen/ läheisilleen.

Mukaan voi tulla yhden tai useamman lapsen kanssa samanaikaisesti.

Näissä ryhmissä opetellaan perusmotorisia taitoja sekä liikunnallista elämäntapaa sekä yhdessä tekemisen pelisääntöjä.

Ryhmien toiminta alkaa 1.9.2018 ja lisätietoa tulossa lähipäivinä!

Bookmark the permalink.