School soccer tournament 2018

Tämän vuoden alakoulujen jalkapalloturnaus pelattiin aurinkoisessa säässä  seitsemän joukkueen voimin. Joukkueita oli Hakametsästä kaksi Hakis Real ja United, Saarnisto, Kalanti ja Pohitullilta kolme joukkuetta Arsenal, Barca ja Chelsea Blues

 

Alkusarjaa pelattiin kahdessa tasaisessa lohkossa, joista lohkojen voittajat selvisivät vasta alkulohkon viimeisissä peleissä. Loppuottelussa Saarniston koulu otti hyvällä yhteispelillä 2- 0 voiton Pohitullin Barcasta.

Seura palkitsi voittajat mitaleilla.

 

UPK tietosuojakäytäntö

EU:n tietosuoja-asetuksen soveltaminen alkaa 25. toukokuuta 2018. Henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet ja rekisteröidyn henkilön oikeudet säilyvät uudistuksessa pääosin ennallaan. Henkilöllä on jatkossakin oikeus esimerkiksi tarkastaa itseään koskevat tiedot sekä pyytää oikaisemaan virheelliset tiedot ja poistamaan tarpeettomat tiedot.

Uudenkaupungin Pallokerho Ry toimii rekisterinpitäjänä niille henkilötiedoille, joita keräämme jäsenistämme, kausikortti- tai muista asiakkaistamme taikka muista sellaisista rekisteröidyistä, joilla on toimintaamme muu asiallinen yhteys. Rekisterinpitäjänä olemme vastuussa näistä meille annetuista henkilötiedoista ja niiden käsittelystä.

UPK tietosuojakäytäntö kokonaisuudessa materiaalit osiossa.

Siistii sirkustelu- tapahtuma

UPK mukana Siistii yhdistyksen tapahtumassa!

 

Siistii sirkustelu-tapahtuma järjestetään kaikille uusikaupunkilaisille harrastajille 9.5. Pohitullin palloiluhallissa.

Tapahtuma alkaa 17.15 ja päättyy 19.00 jälkeen.

Ohjelmassa luvassa mm. mahtava sirkus ArtTeatro ja upea tubettaja Sita Salminen.

Varsinaisen tapahtuman loputtua noin klo 19.00 alkaa Sita Salmisen tapaaminen, jossa osallistujat voivat ottaa kuvia ja pääsevät tapaamaan Sitaa.

 

Tarjoiluja ja yllätyspalkintoja olemme varanneet 700 ensimmäiselle.

UPK:n värejä päälle ja kaikki mukaan sirkustelemaan!